Haluaisitko tehdä itse lasten synttäreille pakohuoneen, mutta et tiedä mistä aloittaa suunnittelua? Pakohuoneen suunnittelu on mahdollisuuksia täynnä oleva huikea haaste! Haasteen selättäminen mahdollistaa aikuiselle samanlaisen onnistumisen elämyksen kuin valmistuneen pakopelin ratkominen lapsiryhmälle. 😊
Auttaakseni haasteessa olen tähän kirjoitukseen kerännyt työssäni havaitsemiani vinkkejä oman pakopelin suunnittelemiseen, toteuttamiseen ja järjestämiseen. Jonkinlainen kokemus pakohuoneen ratkaisemista auttaa pelin rakenteen suunnittelussa, mutta sekään ei ole välttämätöntä, joten rohkeasti vain haastetta kohti!
1. Suunnittele aluksi pelin tunnelma
Minkälaista tunnelmaa haluat ylläpitää pelissä? Muista, että peli saa usein lapset valtaansa, ja toden ja sadun raja voi hämärtyä, jolloin pienikin uhka voi alkaa tuntua todelliselta. Suosittelen lasten pakopeliin kevyttä tunnelmaa ja panostusta hauskoihin yksityiskohtiin. Kun olet päättänyt tunnelman, peilaa kaikkia seuraavia suunnittelupäätöksiä valittuun tunnelmaan.
Tunnelman luojina toimivat erityisesti pelimateriaalit. Lisäksi valaistusta, ääniä ja taustamusiikkia voit käyttää apuna, mutta pidä volyymi riittävän alhaisena mahdollistaaksesi keskustelun.
2. Taustatarina
Tarinan tehtävänä on antaa lapsille syy toimia ja innostaa tehtävien ratkaisemiseen. Itse tehdyn pakopelin hienous on siinä, että voit suunnitella tarinan juuri lapsille tärkeästä aihepiiristä! Kotioloissa voit hyödyntää tarinassa lasten lelumaailmoja ja heitä kiinnostavia pelejä ja harrastuksia.
Mikä sitten olisi tarinan juju? Mihin lapset pelin ratkomisella pyrkivät?
- Auttaminen on turvallinen valinta. Mieti siis ketä lapset voisivat auttaa tarinassa? Mitä on tapahtunut ja mihin lapset pyrkivät?
- Onnettomuuden ratkominen on lapsille parempi vaihtoehto kuin pelottaviksi koettavat vaarat ja pahantahtoisuudet.
- Tarina voi avautua alun lisäksi matkan varrella tai kaiken taustalla ollut asia selvitä vasta loppuratkaisussa.
Suunnittelen omat tarinamme niin, että ne kiinnostaisivat mahdollisimman monia lapsia. Pormestarin unilelu on osoittautunut todella monen ikäiselle sopivaksi ja tarinaltaan heitä kiinnostavaksi. Kukapa ei haluaisi olla apuna poliiseille! Olen kehittänyt myös kaksi kohdistetumpaa pakopeliä: hempeä Yksisarvinen on suunniteltu erityisesti tyttöryhmiä silmällä pitäen ja Monsterien maihinnousu enemmän poikia kiinnostavaksi hassuine hirviöineen.
3. Tehtävät
Tehtävien suunnittelussa on hyvä muistaa haluttu tunnelma. Mikäli et ole koskaan ratkonut pakohuonetta, suosittelen pelaamaan pari escape room -sovellusta kännykällä tai tabletilla. Näissä on usein olematon tarina, mutta toimivat hyvinä ensikosketuksina ja niistä voi saada vinkkejä omiin tehtäviin.
Lopullisen tehtävän vaikeustason olisi hyvä olla samaa tasoa kuin osallistuvien lasten koulu- tai tehtäväkirjoissa. Haastetta tehdään sillä, että lasten täytyy ensin kerätä tarvittavat osaset kasaan, hoksata mitkä osat kuuluvat samaan tehtävään, ymmärtää mikä lukko liittyy tehtävään ja oivaltaa tehtävän ratkaisun logiikka.
Tehtävätyyppejä on monenlaisia, ja keksit varmasti itsekin muutamia, kunhan annat aikaa ajatukselle! Tähän en anna valmiita vastauksia vaan kannustan sinua käyttämään mielikuvitustasi ja tarvittaessa kokeilemaan muiden suunnittelemia pakopelejä ideoiden lähteenä. 😉
Ota huomioon minkälaiselle porukalle suunnittelet. Mikäli juhliin on tulossa lauma vilkkaampia lapsia, niin riehumisesta voi olla haastavaa rauhoittua ratkaisemaan vaativampaa tehtävää. Mieti siis vilkkaille vähän helpompia tehtäviä, mutta haastavampia piilopaikkoja. Rauhallisemmat lapset pystyvät usein keskittymään myös vaativampiin tehtäviin. Kummassakin tilanteessa muista, että hauskat tehtävät ovat yleensä parhaita!
4. Pelin rakenne
Mieti mitkä tehtävistä voisi ratkoa rinnakkain. Mikä esine/vihje löytyisi niin, että saisit rakenteeseen myös peräkkäisyyttä? Varmista rakenteen avulla, että lapset eivät pääse hyppäämään loppuun ennen aikojaan.
Yhdistä pakopeliin etsimistä ja pulmia. Mieti piilopaikat valmiiksi: hyödynnä käytettävissä olevaa tilaa monin tavoin. Voit piilottaa ylös (mieti, miten lapset saavat sieltä alas), taakse tai jonkin alle. Ratkotaanko peli sisällä vai ulkona vai löytyykö vihjeitä molemmista?
5. Pelimateriaalit
Pelimateriaaleissa suosi lapsille mahdollisuuksien mukaan esineitä pelkän paperin sijaan. Tee myös eri kokoluokissa olevia vihjeitä.
Kotona haastetta tuovat kodin tavarat. Mistä lapset tietävät, mitkä tavarat kuuluvat peliin ja mitkä eivät, jotteivät he ala poimimaan esim. numerosarjoja kaikesta vastaantulevasta. Kotioloissa omat lapset huomaavat helpommin kodin sisustukseen kuulumattomia asioita kuin vieraat lapset.
6. Lukot
Pakohuoneissa on lähes aina jonkinlaisia lukkoja. Isommille lapsille ja aikuisille saa vau-fiiliksen sähkö- tai painelukoilla, mutta perus kotipeliin riittää hyvin avainlukot ja numerolukot. Löytyykö kotoanne lukkoja, joita voisit hyödyntää?
Lukkoja saa ostettu kaupoista tai tilattua netistä. Esimerkiksi Clas Ohlsonilta löytyy hyvä valikoima sekä verkkokaupasta että liikkeistä. Lukkoja voit löytää myös Flying Tiger of Copenhagenistä ja erilaisista rautakaupoista. Lukkojen laaduissa esim. numerolukkojen renkaiden pyörimisessä on eroja ja samoin siinä, kuinka helposti lukko avautuu avaimella. Muista, että kolmen numeron lukossa arvaamisen mahdollisuus on suurehko: kun vähintään kaksi kolmesta on oikein, voi kolmannen vain kokeilla paikoilleen. Lukkoihin voi kiinnittää kuvavihjeen siitä, mihin tehtävään mikäkin lukko kuuluu.
6. Lukittavat esineet ja asiat
Kotoa voi olla yllättävän vaikeaa löytää lukittavia esineitä. Unohda, että lukituksen tarvitsisi olla oikeasti murtovarma. Vaikka käyttäisit nyöriä lukkojen salpoina, leikin sisäiset säännöt takaavat yleensä sen, ettei kukaan lähde oikaisemaan ratkaisemista saksilla. Käytä siis mielikuvitustasi ja katsele ympärillesi! Voisiko pahvilaatikosta askarrella lukittavaksi sopivan?
7. Palkinnot
Pelaaminen on palkinto itsessään, mutta tietysti viimeiseen avattavaan asiaan olisi kiva olla jotain vau:ta! Olisiko se joku erikoisesine, valoefekti tai loppumusiikki! Lisäksi lapset yleensä arvostavat herkkuja. 😊
Rohkeasti siis vain haasteen kimppuun! Sinä pystyt kyllä siihen! 😊 Lue myös vinkit pakopelin ohjaamiseen blogistamme ennen synttäreitä.
Mikäli haluat järjestää pakopelin pienemmällä vaivalla, tutustu vuokrattaviin HupaLaatikoihimme!
Oletko jo suunnittelut oman pakohuoneen lapsille tai aikuisille? Jaa omat kokemuksesi ja vinkit alle muillekin lukijoille!
Hyvä ohje